Kirjoittamista

Me pidettiin kirjoittajatapaaminen tällä kertaa Kalliossa, Tarja Roinilan asunnon keittiössä. Sinne kerääntyi Riikka Ala-harjan kursseille osallistuneita harrastajia keittiön pöydän ympärille kahdeksan kappaletta vetäjän lisäksi.

Aika mukavaa oli saada Tarjalta sen kääntämä kirja ja vielä omistuskirjoituksella. Thomas Bernhardin kirja Hakkuu on kirjoitettu ilman ainoatakaan kappalejakoa tai muuta taukoa. Riikan ja Tarjan mielestä kirjailijan tyylissä yhteistä mun tyylin kanssa

Pitää myöntää, että mä jotenkin tykkään tollasesta hengästyttävästä tekstityypistä. Lauseet on välillä aika surrealistisia, niinku munkin tekstiä on kuvailtu. Mulla oli esimerkiksi sellainen lause kuin "Elukassa on kirsikassa ja sekin lähti vetään". Mua se viehätti, mutta muiden mielestä siinä saattoi olla painovirhe. Pitääkö kaiken aina olla niin ymmärrettävää?

Kesällä kerran

Keväällä ei blogin teko maittanut. Mutta nyt, Juhannuksen jälkeinen maanantaiaamu alkaa kirjoittamisella aamiaisen jälkeen pihalla. Sanomalehdet on luettu, päivän tarjoukset vilkuiltu. Nuoret ovat kotona, vaikka hereillä on vain varusmies. Maalari on lähtenyt töihin ennen seitsemää. Vielä on hiljaista, viereisiltä pihoilta ei näy eikä kuulu grillausta tai lasten kikatusta. Tämä lyhyt hetki on varattu aikuiselle, saa istua puutarhan nurkkauksessa ja nauttia kesäaamusta. Risteyksessä autot hidastavat vauhtia ja sitten kaasuttavat eteenpäin. Vesi lorisee kaisla-altaaseen. Valitettavasti langaton nettiyhteys ei anna keskittyä kirjoittamiseen, vaan sähköposti vaatii reagointia ja vanhojen viestien järjestelyä. Oikean käden etusormi puutuu.

Opettelen käyttämään tietokonetta. Tai palautan mieliin. Edellinen luovutettiin työnantajalle vuosi sitten, kun työsuhde päättyi. Tähän asti olen pärjännyt lainakoneilla, joista viimeisin oli aivan romu. Kaksi viikkoa sitten sain hankituksi oman ja aivan uuden. Alku on mennyt ohjelmia asentaessa ja sähköpostin virittelyssä.

Vaikka blogi on ollut telakalla, ei tekstin kanssa työskentely ole loppunut. Väitöskirja ei ole valmis, mutta joitakin seminaaripapereita kyllä. Samaten olen saanut kirjoitetuksi muutaman apurahahakemuksen sekä selvityksiä edellisten käytöstä. Kaunokirjallinen harrastus taas on edennyt siten, että olen lukenut paljon. Nyt on meneillään Cervantesin Don Quijote sekä Willy Kyrklundin novellikokoelma. Kuukausi sitten olin innostunut Tove Janssonin Muumi-kirjoista, jotka lähes kaikki sain myös hankittua. Väitöskirjan alaan liittyvää kirjallisuutta luin ainakin Marko Aholta saamani vinkin perusteella, lähinnä liikuntafilosofiaan liittyviä teoksia.

Tällä välin olen päättänyt vaihtaa väitöskirjan kielen englanniksi. Tätä suositteli viimeksi Aho, jonka tapasin toukokuussa. Suomen kieli oli pitkään ajatuksissani, mutta nyt varaan sen muihin teksteihin.

Käänne

ALAN HILJALLEEN USKOA, että minulle on myönnetty kokovuotinen apuraha. Eilen osallistuimme tyylikkääseen juhlaan Finlandia-talossa, juhlapuheineen, musiikkeineen ja samppanjatarjoiluineen. Istuva presidentti ja hänen edeltäjänsä puolisoineen kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan. Ahtisaari kylläkin oli paikalla vastaanottamassa rahaa järjestölleen, mutta Tarja ja Pentti olivat kyllä asemansa vuoksi. Presidentit saapuivat saliin sivuovesta täydellisen hiljaisuuden vallitessa, kuin hautajaisissa. Musiikkialan ihmisiä oli paikalla, koska tilaisuudessa jaettiin myös Wihurin säätiön Sibelius-palkinto. Se meni tanskalaiselle säveltäjälle.
---
Novellin kirjoittaminen on näköjään oikein työtä! Sain tänä aamuna lähetettyä ennakkotehtävän Riikan novellikurssille kuun lopussa. Tekstistä tuli tasan kaksisivuinen, joka oli määritelty maksimipituudeksi. Värkkäsin tekstiä viikonlopun ajan ja eilen se alkoi jo olla viimeistelyä vaille valmis. Luetutin sen alkuvaiheessa R:llä ja pohdin hänen kanssaan, mihin suuntaan sitä voisi kehittää.

Lopussa harjoituksen tekeminen alkoi olla nautittavaa. Tuntui, että ymmärrän jotakin kaunokirjallisuuden tekemisestä. Kirjoitin tarkkaa kuvausta aamiaisrutiineista, jossa tapahtuu jonkinlainen käänne. Hain netistä määritelmän dramaturgisesta käänteestä ja yritin sitten toteuttaa sitä harjoituksessa. Teletopelius-nettisivuilla käänne määritellään (lyriikkaa ajatellen) seuraavasti: "Taitekohta, kulminaatio, se juonen paikka missä tapahtuminen tai ihmisen mielentila saa ratkaisevasti uuden suunnan. Novellissa ja näytelmässä on usein vain yksi ratkaiseva käänne eli peripetia."

Olen osallistunut Riikka Ala-Harjan novellikursseille kesästä 2003 alkaen. Tässä välissä Riikka ehti jo muuttaa Ranskaan ja hankkia lapsen, mutta kurssit sen kun jatkuvat. Ensimmäiset pidettiin Oriveden Opistolla, mutta näitä jatkokursseja on sitten ollut Helsingin keskustassa. Tällä kertaa ilmoittautuneita yksitoista, joista yli puolet miehiä. Riikka tulee Suomeen näköjään myös markkinointimielessä, sillä hän esiintyy samana viikonloppuna kirjamessuilla puhuen lasten kuvakirjoista.

Tekstin seassa

Joka aamu avaan tietokoneeni junassa. Tänäkin aamuna näin tekstiä heti kun nostin luukun ylös. Totta se oli, ruudulla oli kasapäin kirjaimia, peräkkäin ja allekkain, siisteissä riveissä ja sikinsokin, vaakatasossa sekä pystysuunnassa. Vierekkäiset kirjaimet muodostivat ryhmiä, ja ryhmien väliin jai lyhyt aukko. Hyppään sinne sekaan, kauhon pari kertaa käsilläni, polskuttelen jaloillani, nostan välillä kasvot ylöspäin, kohti taivasta ja sitten käännän ne alaspäin, kohti synkkiä syvyyksiä. Lui'utan vartaloani lämpimien kirjainten keskellä, annan niiden soljua kainaloni alitse, huuhdella kasvoni puhtaaksi. Teksti kutittelee varpaitani, tuntuu märältä housuissa ja pakottaa minut sulkemaan silmäni.

Kirjoitan ja katson

Lukijani

Kirjoitan tätä tekstiä blogger.com:in nettisivulla olevaan lomakkeeseen. Lomake on kohtalaisen pieni, ehkä toistakymmentä riviä tekstiä. Jos lomake olisi korkeampi, houkuttelisi se pidemmän tekstin kirjoittamiseen. Nyt oletusarvona tuntuu olevan pari tekstikappaletta. Lomakkeen ympärillä oleva kirjoitussivu on kohtalaisen riisuttu. Vasemmassa yläreunassa on Bloggerin logo, oman blogini nimi sekä erilaisia välilehtiä. Lisäksi näkyvissä ovat tietysti selainikkunaan kuuluvat kehykset, valikot ja välilehdet. En ole muuttanut tämän kirjoitussivun värejä tai ulkoasua, vaikka sellainen saattaisi olla mahdollista.
      Päiväkirjakirjoittamisen vuosina halusin ruudun näyttävän mahdollisimman neutraalilta. En käyttänyt Word-ohjelmaa, koska siinä näkyviin jää hieman enemmän kehyksiä ja muita ylimääräisiä visuaalisia lisukkeita kuin yksinkertaisessa Teksturi-ohjelmassa. Mukavinta oli kirjoittaa täysin valkoiselle alustalle, jossa ei näkynyt mitään kuvakkeita, linkkejä, logoja, välilehtiä tai valikoita. Tällöin teksti oli pääosassa.
      Kokeilin pöytälaatikkokirjoittamisen aikana erilaisia asetteluja, fontteja, rivivälejä, kappalejakoja ja otsikointeja. Lopulta kirjasintyypiksi valikoitui Arial 12 ja rivinväliksi yksi. Kappaleiden väliin en sijoittanut tyhjää riviä kuten tässä, vaan sisensin uuden kappaleen yhden sarkaimen lyönnin verran. Nyt Bloggerin lomakkeeseen kirjoittaessa ei sisennystä voi käyttää, sillä sivun asetukset eivät pysty huomioimaan sarkaimen painallusta. Joutuisin tekemään sisennyksen välilyönneillä, joita html-kielessä ei normaalisti voi sijoittaa kuin kaksi peräkkäin. Välilyöntitageillä sisennys onnistuisi, mutta sellaiseen en ainakaan vielä viitsi lähteä.
      Kokeilin joskus myös väliotsikointia. Niiden tarkoitus oli auttaa saamaan yhdellä silmäyksellä kokonaiskuva tekstin sisällöstä. Pian kuitenkin luovuin tällaisten selittävien otsikoiden käyttämisestä, sillä ne tuntuivat latistavan koko kirjoitukseni vain yhden asian taakse ja vähentävän siten ajatusten arvoa. Ilman väliotsikoita teksti on hitaampaa lukea, mutta pikalukijoita en kirjoittaessani halunnutkaan palvella.
      Tällaiseen lomakkeeseen kirjoittamisessa on omat hankaluutensa. Nyt olen kirjoittanut jo enemmän kuin lomakkeeseen mahtuu, joten jos haluan saada kokonaiskuvan tekstistä, minun on käytettävä vierityspalkkia. Tästä epämukavuudesta pääsisin eroon siten, että kirjoittaisin kaiken Teksturi-ohjelmalla ja kopioisin vasta valmiin jutun tähän lomakkeelle. Suoraan lomakkeeseen kirjoittamisessa on kuitenkin oma viehätyksensä. Teksti tuntuu jollain lailla päivittyvän verkkoon nopeammin. Nyt ollaan on-line.
      Kirjoittamisen alkuaikoina vierastin sitä, että saatavilla ei ollut visuaalisia virikkeitä. Kirjoitettu teksti tuntui kovin köykäiseltä asialta, joten kaipasin sen oheen värejä ja kuvia. Kun hiljalleen aloin ymmärtää kirjoituksen omaa olomuotoa, jäi visuaalisuuden tarve pois. Pian olin jo toisessa ääripäässä, jossa kaikki visuaalisuus häiritsee, ja halusin kirjoittaa mahdollisimman neutraaliin pohjaan. Nyt olen ehkä löytämässä tasapainoa. Enää minua ei häiritse Bloggerin kirjoituslomakkeen ruskea yläreunus ja välilehdet, ei vaaleansininen vierityspalkki tai tummansininen tunnusbanneri eikä edes muutama naurettavan näköinen painike lomakkeen alapuolella. Ehkä luotan jo tekstini voimaan, niin ettei minun tarvitse kirjoittaessani karsia pois kaikkea silmänruokaa.

Huomautus: olen jälkikäteen lisännyt tähän tekstiin html-tageja, joiden avulla sisennän uuden kappaleen. Nämä tagit näyttävät hankalilta kirjoittaessa, mutta luettaessa niitä ei näy, muutoin kuin ne tekevät tehtävänsä.