Jumissa

Oi voi, nyt olen jumissa tähän bloggaamiseen. Varmaan johtuu siitä, että olen saanut houkuteltua muutaman lukijan ja sen myötä sitten kirjoitellut lisää. Ja mikä pahinta, olen avannut kokonaan uuden blogin. Höh, niitähän on jo aivan tarpeeksi muutenkin! Kuka niitä kaikkia oikein ehtii lukea? Ei kukaan.

No, valitukset sikseen. Tämä uusi blogi onkin kirjallisuusblogi. Julkaisen siellä novelleja, joita olen tämän vuoden aikana kirjoittanut. Ne on tehty kirjallisuuspiiriä varten, mutta kun kaikkia ei tapaamisissa millään ehdi käsitellä, ne on pakko julkaista jossain.

Aion tarjota näitä samoja novelleja tänä syksynä kustantajille, joten älkää vaan kertoko kenellekään, että ne on jo julkaistu netissä. Eihän kukaan niitä sitten enää julkaise kirjana.

proosaa.blogspot.com

Lukekaa ja kirjoittakaa kommentteja! Häh?


 

Kesällä kerran

Keväällä ei blogin teko maittanut. Mutta nyt, Juhannuksen jälkeinen maanantaiaamu alkaa kirjoittamisella aamiaisen jälkeen pihalla. Sanomalehdet on luettu, päivän tarjoukset vilkuiltu. Nuoret ovat kotona, vaikka hereillä on vain varusmies. Maalari on lähtenyt töihin ennen seitsemää. Vielä on hiljaista, viereisiltä pihoilta ei näy eikä kuulu grillausta tai lasten kikatusta. Tämä lyhyt hetki on varattu aikuiselle, saa istua puutarhan nurkkauksessa ja nauttia kesäaamusta. Risteyksessä autot hidastavat vauhtia ja sitten kaasuttavat eteenpäin. Vesi lorisee kaisla-altaaseen. Valitettavasti langaton nettiyhteys ei anna keskittyä kirjoittamiseen, vaan sähköposti vaatii reagointia ja vanhojen viestien järjestelyä. Oikean käden etusormi puutuu.

Opettelen käyttämään tietokonetta. Tai palautan mieliin. Edellinen luovutettiin työnantajalle vuosi sitten, kun työsuhde päättyi. Tähän asti olen pärjännyt lainakoneilla, joista viimeisin oli aivan romu. Kaksi viikkoa sitten sain hankituksi oman ja aivan uuden. Alku on mennyt ohjelmia asentaessa ja sähköpostin virittelyssä.

Vaikka blogi on ollut telakalla, ei tekstin kanssa työskentely ole loppunut. Väitöskirja ei ole valmis, mutta joitakin seminaaripapereita kyllä. Samaten olen saanut kirjoitetuksi muutaman apurahahakemuksen sekä selvityksiä edellisten käytöstä. Kaunokirjallinen harrastus taas on edennyt siten, että olen lukenut paljon. Nyt on meneillään Cervantesin Don Quijote sekä Willy Kyrklundin novellikokoelma. Kuukausi sitten olin innostunut Tove Janssonin Muumi-kirjoista, jotka lähes kaikki sain myös hankittua. Väitöskirjan alaan liittyvää kirjallisuutta luin ainakin Marko Aholta saamani vinkin perusteella, lähinnä liikuntafilosofiaan liittyviä teoksia.

Tällä välin olen päättänyt vaihtaa väitöskirjan kielen englanniksi. Tätä suositteli viimeksi Aho, jonka tapasin toukokuussa. Suomen kieli oli pitkään ajatuksissani, mutta nyt varaan sen muihin teksteihin.

Tekstin seassa

Joka aamu avaan tietokoneeni junassa. Tänäkin aamuna näin tekstiä heti kun nostin luukun ylös. Totta se oli, ruudulla oli kasapäin kirjaimia, peräkkäin ja allekkain, siisteissä riveissä ja sikinsokin, vaakatasossa sekä pystysuunnassa. Vierekkäiset kirjaimet muodostivat ryhmiä, ja ryhmien väliin jai lyhyt aukko. Hyppään sinne sekaan, kauhon pari kertaa käsilläni, polskuttelen jaloillani, nostan välillä kasvot ylöspäin, kohti taivasta ja sitten käännän ne alaspäin, kohti synkkiä syvyyksiä. Lui'utan vartaloani lämpimien kirjainten keskellä, annan niiden soljua kainaloni alitse, huuhdella kasvoni puhtaaksi. Teksti kutittelee varpaitani, tuntuu märältä housuissa ja pakottaa minut sulkemaan silmäni.

Kirjoitan ja katson

Lukijani

Kirjoitan tätä tekstiä blogger.com:in nettisivulla olevaan lomakkeeseen. Lomake on kohtalaisen pieni, ehkä toistakymmentä riviä tekstiä. Jos lomake olisi korkeampi, houkuttelisi se pidemmän tekstin kirjoittamiseen. Nyt oletusarvona tuntuu olevan pari tekstikappaletta. Lomakkeen ympärillä oleva kirjoitussivu on kohtalaisen riisuttu. Vasemmassa yläreunassa on Bloggerin logo, oman blogini nimi sekä erilaisia välilehtiä. Lisäksi näkyvissä ovat tietysti selainikkunaan kuuluvat kehykset, valikot ja välilehdet. En ole muuttanut tämän kirjoitussivun värejä tai ulkoasua, vaikka sellainen saattaisi olla mahdollista.
      Päiväkirjakirjoittamisen vuosina halusin ruudun näyttävän mahdollisimman neutraalilta. En käyttänyt Word-ohjelmaa, koska siinä näkyviin jää hieman enemmän kehyksiä ja muita ylimääräisiä visuaalisia lisukkeita kuin yksinkertaisessa Teksturi-ohjelmassa. Mukavinta oli kirjoittaa täysin valkoiselle alustalle, jossa ei näkynyt mitään kuvakkeita, linkkejä, logoja, välilehtiä tai valikoita. Tällöin teksti oli pääosassa.
      Kokeilin pöytälaatikkokirjoittamisen aikana erilaisia asetteluja, fontteja, rivivälejä, kappalejakoja ja otsikointeja. Lopulta kirjasintyypiksi valikoitui Arial 12 ja rivinväliksi yksi. Kappaleiden väliin en sijoittanut tyhjää riviä kuten tässä, vaan sisensin uuden kappaleen yhden sarkaimen lyönnin verran. Nyt Bloggerin lomakkeeseen kirjoittaessa ei sisennystä voi käyttää, sillä sivun asetukset eivät pysty huomioimaan sarkaimen painallusta. Joutuisin tekemään sisennyksen välilyönneillä, joita html-kielessä ei normaalisti voi sijoittaa kuin kaksi peräkkäin. Välilyöntitageillä sisennys onnistuisi, mutta sellaiseen en ainakaan vielä viitsi lähteä.
      Kokeilin joskus myös väliotsikointia. Niiden tarkoitus oli auttaa saamaan yhdellä silmäyksellä kokonaiskuva tekstin sisällöstä. Pian kuitenkin luovuin tällaisten selittävien otsikoiden käyttämisestä, sillä ne tuntuivat latistavan koko kirjoitukseni vain yhden asian taakse ja vähentävän siten ajatusten arvoa. Ilman väliotsikoita teksti on hitaampaa lukea, mutta pikalukijoita en kirjoittaessani halunnutkaan palvella.
      Tällaiseen lomakkeeseen kirjoittamisessa on omat hankaluutensa. Nyt olen kirjoittanut jo enemmän kuin lomakkeeseen mahtuu, joten jos haluan saada kokonaiskuvan tekstistä, minun on käytettävä vierityspalkkia. Tästä epämukavuudesta pääsisin eroon siten, että kirjoittaisin kaiken Teksturi-ohjelmalla ja kopioisin vasta valmiin jutun tähän lomakkeelle. Suoraan lomakkeeseen kirjoittamisessa on kuitenkin oma viehätyksensä. Teksti tuntuu jollain lailla päivittyvän verkkoon nopeammin. Nyt ollaan on-line.
      Kirjoittamisen alkuaikoina vierastin sitä, että saatavilla ei ollut visuaalisia virikkeitä. Kirjoitettu teksti tuntui kovin köykäiseltä asialta, joten kaipasin sen oheen värejä ja kuvia. Kun hiljalleen aloin ymmärtää kirjoituksen omaa olomuotoa, jäi visuaalisuuden tarve pois. Pian olin jo toisessa ääripäässä, jossa kaikki visuaalisuus häiritsee, ja halusin kirjoittaa mahdollisimman neutraaliin pohjaan. Nyt olen ehkä löytämässä tasapainoa. Enää minua ei häiritse Bloggerin kirjoituslomakkeen ruskea yläreunus ja välilehdet, ei vaaleansininen vierityspalkki tai tummansininen tunnusbanneri eikä edes muutama naurettavan näköinen painike lomakkeen alapuolella. Ehkä luotan jo tekstini voimaan, niin ettei minun tarvitse kirjoittaessani karsia pois kaikkea silmänruokaa.

Huomautus: olen jälkikäteen lisännyt tähän tekstiin html-tageja, joiden avulla sisennän uuden kappaleen. Nämä tagit näyttävät hankalilta kirjoittaessa, mutta luettaessa niitä ei näy, muutoin kuin ne tekevät tehtävänsä.