Hiki hatussa kirjoittamassa

Viime päivinä minulla on ollut tosi reipasta kirjoittamista väikkärin teemoista. Ohjaaja antoi viikko sitten viimeisiä kommentteja ja nyt olen tehnyt tekstiä niiden pohjalta. Tarkoitus on saada koko teksti esitarkastukseen korkeakoululle kahden viikon kuluttua.

Eilen kirjoitin ulkona, työhuoneen pihalla, illalla vielä kymmenen jälkeen. Sytytin kynttilöitä puutarhapöydälle, kytkin nettitikun koneesseen ja nautin työn tekemisestä ja kesäillasta.

Väitöskirjan aihe innoittaa edelleen, vaikka olen ollut saman aiheen parissa jo vaikka kuinka kauan. Toissapäiväinen kymmenen sivun teksti kävi läpi elektronimusiikin soitinten historiaa. Tämä aihe puuttui vielä kokonaan tutkimuksestani.

Löytyikin aivan mahtavia keksintöjä, parhaana ehkä Telharmonium, tasan sadan vuoden takaa. Soitin painoi 200 tonnia ja se sisälsi satoja pyöriviä kiekkoja, jotka tuottivat sähkövärähtelyä. Keksijällä, Thaddeus Cahillilla, oli kaupalliset suunnitelmat tehdä soittimesta jonkinlainen puhelinlinjoja pitkin toimiva musiikinjakelusysteemi. Hän myi tilauksia hotelleille, ravintoloille ja toimistoihin. New Yorkissa, vastapäätä Metropolitanin oopperataloa, oli talo, jonka kellarissa mahtava systeemi pyöri ja katutasossa oli pienempikokoinen koskettimisto-osa. Kun vahvistimia ja kaiuttimia ei vielä ollut keksitty, kuului soitto puhelinluurista.

Tässä kuvassa Cahillin Telharmonium-soittimen koskettimisto vuodelta 1897, varsinainen voimalaitosta muistuttava koneisto sijaitsee kellarissa.

Kesällä kerran

Keväällä ei blogin teko maittanut. Mutta nyt, Juhannuksen jälkeinen maanantaiaamu alkaa kirjoittamisella aamiaisen jälkeen pihalla. Sanomalehdet on luettu, päivän tarjoukset vilkuiltu. Nuoret ovat kotona, vaikka hereillä on vain varusmies. Maalari on lähtenyt töihin ennen seitsemää. Vielä on hiljaista, viereisiltä pihoilta ei näy eikä kuulu grillausta tai lasten kikatusta. Tämä lyhyt hetki on varattu aikuiselle, saa istua puutarhan nurkkauksessa ja nauttia kesäaamusta. Risteyksessä autot hidastavat vauhtia ja sitten kaasuttavat eteenpäin. Vesi lorisee kaisla-altaaseen. Valitettavasti langaton nettiyhteys ei anna keskittyä kirjoittamiseen, vaan sähköposti vaatii reagointia ja vanhojen viestien järjestelyä. Oikean käden etusormi puutuu.

Opettelen käyttämään tietokonetta. Tai palautan mieliin. Edellinen luovutettiin työnantajalle vuosi sitten, kun työsuhde päättyi. Tähän asti olen pärjännyt lainakoneilla, joista viimeisin oli aivan romu. Kaksi viikkoa sitten sain hankituksi oman ja aivan uuden. Alku on mennyt ohjelmia asentaessa ja sähköpostin virittelyssä.

Vaikka blogi on ollut telakalla, ei tekstin kanssa työskentely ole loppunut. Väitöskirja ei ole valmis, mutta joitakin seminaaripapereita kyllä. Samaten olen saanut kirjoitetuksi muutaman apurahahakemuksen sekä selvityksiä edellisten käytöstä. Kaunokirjallinen harrastus taas on edennyt siten, että olen lukenut paljon. Nyt on meneillään Cervantesin Don Quijote sekä Willy Kyrklundin novellikokoelma. Kuukausi sitten olin innostunut Tove Janssonin Muumi-kirjoista, jotka lähes kaikki sain myös hankittua. Väitöskirjan alaan liittyvää kirjallisuutta luin ainakin Marko Aholta saamani vinkin perusteella, lähinnä liikuntafilosofiaan liittyviä teoksia.

Tällä välin olen päättänyt vaihtaa väitöskirjan kielen englanniksi. Tätä suositteli viimeksi Aho, jonka tapasin toukokuussa. Suomen kieli oli pitkään ajatuksissani, mutta nyt varaan sen muihin teksteihin.

Käänne

ALAN HILJALLEEN USKOA, että minulle on myönnetty kokovuotinen apuraha. Eilen osallistuimme tyylikkääseen juhlaan Finlandia-talossa, juhlapuheineen, musiikkeineen ja samppanjatarjoiluineen. Istuva presidentti ja hänen edeltäjänsä puolisoineen kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan. Ahtisaari kylläkin oli paikalla vastaanottamassa rahaa järjestölleen, mutta Tarja ja Pentti olivat kyllä asemansa vuoksi. Presidentit saapuivat saliin sivuovesta täydellisen hiljaisuuden vallitessa, kuin hautajaisissa. Musiikkialan ihmisiä oli paikalla, koska tilaisuudessa jaettiin myös Wihurin säätiön Sibelius-palkinto. Se meni tanskalaiselle säveltäjälle.
---
Novellin kirjoittaminen on näköjään oikein työtä! Sain tänä aamuna lähetettyä ennakkotehtävän Riikan novellikurssille kuun lopussa. Tekstistä tuli tasan kaksisivuinen, joka oli määritelty maksimipituudeksi. Värkkäsin tekstiä viikonlopun ajan ja eilen se alkoi jo olla viimeistelyä vaille valmis. Luetutin sen alkuvaiheessa R:llä ja pohdin hänen kanssaan, mihin suuntaan sitä voisi kehittää.

Lopussa harjoituksen tekeminen alkoi olla nautittavaa. Tuntui, että ymmärrän jotakin kaunokirjallisuuden tekemisestä. Kirjoitin tarkkaa kuvausta aamiaisrutiineista, jossa tapahtuu jonkinlainen käänne. Hain netistä määritelmän dramaturgisesta käänteestä ja yritin sitten toteuttaa sitä harjoituksessa. Teletopelius-nettisivuilla käänne määritellään (lyriikkaa ajatellen) seuraavasti: "Taitekohta, kulminaatio, se juonen paikka missä tapahtuminen tai ihmisen mielentila saa ratkaisevasti uuden suunnan. Novellissa ja näytelmässä on usein vain yksi ratkaiseva käänne eli peripetia."

Olen osallistunut Riikka Ala-Harjan novellikursseille kesästä 2003 alkaen. Tässä välissä Riikka ehti jo muuttaa Ranskaan ja hankkia lapsen, mutta kurssit sen kun jatkuvat. Ensimmäiset pidettiin Oriveden Opistolla, mutta näitä jatkokursseja on sitten ollut Helsingin keskustassa. Tällä kertaa ilmoittautuneita yksitoista, joista yli puolet miehiä. Riikka tulee Suomeen näköjään myös markkinointimielessä, sillä hän esiintyy samana viikonloppuna kirjamessuilla puhuen lasten kuvakirjoista.