Muutkin osaavat touhuta kyyttöjen parissa kuin Miina Äkkijyrkkä. Täällä Kauklahdessa toimii lehmäaktivistina nykyään Metsähallitus, joka huolehtii Espoonlahden pohjukassa sijaitsevan Fiskarsinmäen niittyjen säilymisestä antamalla itäsuomen karjan laiduntaa niillä vapaasti. Mankinjoen ja Espoonjoen väliselle rantaniitylle on jo useana kesänä aidattu alue, jolla kauniit luomulehmät käyskentelevät. Laidunnus on kohdannut ilkivaltaa, mutta onneksi ainakin minä ehdin saada näistä upeista elikoista hyviä valokuvia.
Muutama vuosi sitten, vuonna 2003, Espoon ympäristölautakunta teki selvityksen espoolaisista perinneympäristöistä. Erittäin merkittäviä löytyi tarkastelussa seitsemän, kohtalaisen merkittäviä 15. Kauklahdesta tärkeimpien luokkaan pääsi uuden Hansavalkama-asuinalueen vieressä sijaitseva pieni kallionalusketo. Fiskarsinmäen rantaniitty sen sijaan joutui tyytymään vain mainintaan.
Perinnemaisemalla tarkoitetaan perinteisen karjatalouden kautta syntyneitä alueita, joissa laidunnus ja niitto ovat luoneet monimuotoisia ympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia. Nykyään nämä ympäristöt ovat häviämässä ja avoimet alueet kasvamassa umpeen, minkä vuoksi entinen lajisto on käynyt uhanalaiseksi. Perinnemaisemat vaativat hoitoa eli laidunnusta tai säännöllistä niittoa säilyttääkseen lajistonsa ja ilmeensä. Rakennettu perinnemaisema ei ole varsinaisesti ollut mukana tässä ympäristölautakunnan selvityksessä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta selvityksessä on tieto Espoon historiasta. Rautakautisten löytöjen puuttumisesta voidaan kuulemma päätellä että rannikkoalueet, eli Espoo, ovat olleet autioina ajanlaskun alusta 1200-luvulle. Vain hämäläiset kävivät silloin tällöin täällä eräretkillään. Vasta 1200-luvulla muutti Ruotsista paljon väkeä paikkakuntaa asuttamaan ja kyliä perustamaan. Kiitos muinaiset ruotsalaiset, että edes teille kelpasi tämä mainio maankolkka ja että perustitte tänne Mankbyn ja Espåbyn kylät! Nyt meillä jälkeentulleilla on paljon helpompaa.