OIKEASTAAN PIDÄN TUOSTA savolaisesta ukosta, isoisästäni Johanneksesta, joka lähti yli sata vuotta sitten Karjalaan etsimään leveämpää leipää. Eihän nyt Savon syrjäisimmillä nurkilla riittänyt elantoa kokonaiselle perheelle. Pielaveteläisen Jahvetin lapset saivat vuorollaan häipyä ahtaasta Tuovilanlahden savupirtistä kuka minnekin, heti kuusitoista täytettyään.Ensimmäisenä lähti vanhin sisko Maiju. Juuri hän keksi, että on mentävä kauemmaksi kuin Kuopioon. On lähdettävä uuteen kultamaahan, Karjalaan, jossa rautatie oli juuri tuonut valtavat metsäalueet helposti saataville. Maiju asettui Viipuriin. Johannes tuli perässä muutaman vuoden kuluttua ja löysi itselleen paikan maaseudulta, Antrean asemalta. Nuorempi veli Taavetti pääsi opiskelemaan Viipurin kanttori-urkurikouluun. Armi ja Miina tulivat sitten myöhemmin, kun rippikoulut oli käyty.
No Maijuhan ryhtyi ompelimon pitäjäksi ja muutti oikein pääkaupunkiin. Viipuri sai jäädä. Naimisiin Maiju ei koskaan viitsinyt mennä, sillä Helsingin Töölössä riitti ompelimon omistajalle tarpeeksi ohjelmaa muutenkin. Ja olihan siinä Miina-siskon tytär hoidokkina ja ompelijaopiskelijana. Kaukana Kuopiossa piti käydä säännöllisesti edesmenneen Hilda-siskon tyttäriä tapaamassa. Nämä tyttäret eivät olleetkaan mitä tahansa poropeukaloita, vaan hoitivat naimattomina keskenään Inkilänmäen maatilaa koko ikänsä. Ja Kuopiossa käydessä saattoi Maiju piipahtaa myös tapaamassa Taavetti-veljeä, joka oli lähtenyt Viipurista ja ottanut kanttorin viran läheltä syntymäkotia, Maaningalta. Mutta Viipuriinkin oli Maijun pidettävä yhteyttä. Johannes-veli asui siellä, oli perustanut perheen ja toimi appensa sahalaitoksella metsänostajana. Nuorin sisko Armi toimi hierojana.