JA SITTEN, ENSIMMÄISENÄ yönä täällä Orivedellä, herään puoli neljältä enkä enää saa unta. Tunnin ajan kääntyilen vuoteessani, mietin syömistä ja nukkumista, kurssia ja opettamista, ja sitten nousen ylös. Niin hiljaa kuin vain pystyn avaan huoneeni oven, livahdan ulos ja kävelen käytävän toiselle puolelle kerroksen yhteistilaan.
Täällä on tilaa. Täällä on kaksi sohvaa, ruokapöytä, televisio ja ennen kaikkea jääkaappi täynnä ruokaa. Kuivattuja tomaatteja lasipurkissa, kinkkua, jugurtteja, mehua, kaikkea mitä vain nälkäinen ihminen saattaa kaivata. Houkutuksista huolimatta kaivan toisesta kaapista esille teepussivaraston, otan Twiningsin Earl Greytä ja panen vedenkeittimen päälle. Pesen itselleni valtavan kokoisen Arabian teekupin ja kaadan kiehuneen veden teepussin päälle. Harkitsen myös kahvin keittämistä, sillä pöydällä on kahvinkeitin, mutta missään ei näy kahvinpuruja tai suodattimia. Tyydyn teeheni ja istun kovalle sohvalle kirjoittamaan.
Oriveden aamu on jo pitkällä kello puoli viiden aikaan. On täysin valoisaa, taivas on puolipilvinen ja nouseva aurinko kultaa pilvenreunoja. Ikkuna on raollaan ja hiljaisessa aamussa kuuluu junan kolkuttelu. Se menee Jyväskylästä Tampereelle.
Illalla menin nukkumaan jo ennen kymmentä. Nälkäkö minut herätti vai mikä, mutta nukuin vain kuuden tunnin unet. Illalla kirjoitetusta päiväkirjatekstistä päätellen aloin jo haikailla kurssin lopettamista ja matkustamista jonnekin kauas, yksinäisyyteen, eristyksiin ihmisistä. Mutta nyt täällä yhteistilan rauhassa on viihtyisää ja tähän aikaan aamusta tarpeeksi yksinäistä. Jos olisi mahdollisuus lähteä kapakkaan oluelle, harkitsisin sitä vakavasti.
Tekstiä syntyy eteeni, kun vain liikuttelen sormiani pienen näppäimistön päällä. Kirjoitan saadakseni ajan kulumaan. Minulla on suunnattomasti aikaa. Ei ole mentävä minnekään, ei tehtävä mitään, ei suoriuduttava mistään. On vain aikaa. Ja en tiedä, mitä sillä haluan tehdä.
Niinpä istun tässä. Kirjoittamassa. Olen pukeutunut oranssinvärisiin sortseihin ja mustaan college-paitaan. Minulla on lämmin ja rauhallinen olo. Nojaan selkäni sohvan pehmusteeseen, nostan jalkani pienelle kuluneelle sohvapöydälle ja annan näppäinten laulaa. Pian keitän toisen kupillisen teetä.
Nurkassa jököttää pieni televisio seinätelineessään. Sen alle on kiinnitetty uuden näköinen videonauhuri. Johtoja risteilee laitteiston alapuolella, kolme mustaa ja yksi valkoinen. Yksi musta johto on paksumpi muita ja se tekee lenkin laitteiston takana. Kaksi mustaa ja valkoinen roikkuvat alas lattiaa kohti ja kiemurtelevat seinäpistokkeisiinsa.
Pian on alettava kuulostella muiden kurssilaisten heräämistä. Kun tänne yhteistilaan alkaa valua aamu-unisia ihmisiä, on minun aika siirtyä omaan huoneeseeni. Onneksi aamiainen tarjoillaan vasta kahdeksasta lähtien, joten ensimmäiset herännevät vasta parin tunnin kuluttua.
Ei kiirettä mihinkään. Koko kevään olen elänyt tiukassa aikataulussa. Nyt on aika nollata, pysähtyä, tyhjentyä. En suorita, en touhua mitään, en ole olemassa muuta kuin itseäni varten. Olen lomalla, vapaalla, pidän taukoa, vietän siestaa.