Tämän suuren maan tunnetuimman yliopiston edustajat eivät otakaan minua noin vain vastaan, vaikka ilmaisin heille halukkuuteni tapaamiseen jo kauan sitten. Silloin pitkällisen odottamisen jälkeen sain yhden vastauksen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi, mutta seuraavaan viestiini ei enää vastattu. Ymmärrän hyvin. Olen pieni tekijä kaukaisesta Suomesta eikä minulla ei ole nimeä akateemisessa maailmassa.
Jos haluaa kontakteja yliopistomaailmassa, on edettävä hitaasti ja rauhallisesti. On osallistuttava konferensseihin ja muihin tapahtumiin, jotta ihmiset tutustuvat ajatuksiisi ja tekemisiisi. Pitää kirjoittaa artikkeleita julkaisuihin, jotta olisi painoarvoa. Tämä vie aikansa, mutta oikotietä ei ole.
Mutta mitä sitten teen täällä USA:ssa nämä muutamat päivät, jotka vielä ovat matkastani jäljellä? Lähdenkö käymään huomenna New Yorkissa? Käytössäni on vuokra-auto, joten voisin vaikka ajaa sinne autolla. Muutaman nettihaun jälkeen näyttää siltä, että järkevin tapa matkustaa New Yorkiin on käyttää junaa. Matka kestää kolme ja puoli tuntia ja maksaa sata dollaria yhteen suuntaan. Huomenna aamulla kuuden maissa lähtee juna, joka on sopivasti perillä ennen puolta päivää. Illalla sitten takaisin.
Lähetin vielä sähköpostin Pia Lindmanille, johon olen ollut yhteydessä muutamaan kertaan. Olen tavannut Pian Suomessa vuosia sitten, mutta hän ei varmaankaan muista minua. Hän kuitenkin toivotti minut tervetulleeksi ja pyysi käymään taidekeskuksessa, jossa hänellä on residenssi. Pia asuu New Yorkissa ja käy täällä Bostonissa vain silloin tällöin. Jos Pia nyt vastaa ja hänelle sopii tavata tänään, en ehkä lähde käymään New Yorkissa, vaan jään tänne. Amerikkalainen ystäväni John Hopkins on myös lähettänyt minulle muutaman ystävänsä yhteystiedot, mutta en ole tohtinut ottaa heihin yhteyttä. Kun en ole täällä vielä tavannut ketään, tuntuu isolta kynnykseltä soittaa ventovieraille. Ehkä lähetän ensin sähköpostia. Mutta ehdotanko tapaamista? Millainen tapa täällä on?
Lähetin nyt sähköpostia Johnin antamille kontakteille. Muotoilin viestin, jossa esittelin itseni, kerroin tilanteeni ja ehdotin lyhyttä tapaamista kahvin merkeissä. Nyt jään vain odottelemaan vastausta. Voin istua täällä Borders-kirjakaupassa tai sitten mennä hotellille.
Mutta huh huh, nyt ei koulun sähköposti tunnu toimivan! Mitä nyt teen, kun olen juuri lähettänyt useita viestejä paikallisille ihmisille ja ainoa jättämäni yhteystieto on juuri koulun sähköpostiosoite? No, sähköpostiviesteissäni on tietysti myös puhelinnumeroni, mutta Soneran verkkohan on täällä USA:ssa pimeänä. Alan pian tosiaan olla turhautunut. Ja juuri kun olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja rohkaistunut lähettämään sähköpostia aivan tuntemattomille tahoille täällä vieraassa maassa! Nyt sitten en saa heidän viestejään enkä pysty vastaamaan heille, joten he ihmettelevät varmasti suuresti tällaista yhteydenottoa. En viitsi myöskään lähettää viestejä heille uudestaan toisesta osoitteestani, sillä se tuntuisi jo painostukselta. Tai ehkä teen niin huomenna, jos sähköpostiongelmat jatkuvat.
Entä nyt suunnitelmat huomiseksi? Lähdenkö aamujunalla käymäään New Yorkissa vai jäänkö tänne Bostoniin? Ehkä menen ainakin tänään tutustumaan Bostonin rautatieasemaan, joko autolla tai metrolla.
Rohkaistuin sittenkin lähettämään viestit toisesta osoitteesta näille bostonilaisille henkilöille. Kerroin viesteissä asiallisesti, mikä tilanne on. Että sähköpostipalveluni toimii toiseen suuntaan, mutta en pysty vastaanottamaan viestejä. Tällaista tämä sähköpostiaikakausi on, palvelut joskus toimivat, joskus eivät. Ei tällaisia ongelmia kukaan minun syykseni pane.