Ympäristötaidetta

KUVIEN TEKEMINEN VAIHTUU tekstiksi. Eilisen illan olen katsonut valokuvia ja tulostanut niitä Hakurin ympäristötaiteen työpajaa varten. Nyt junassa on kirjoittamisen aika.

Mutta myös kuvien kanssa työskentely on nautinnollista. Etsin eilen kovalevyltä kuvia siltarakennustyömaista, joiden puisista konstruktioista olin muutama vuosi sitten innostunut. Nyt ajattelin käyttää näiden jykevien rakennelmien kuvia kurssityön suunnittelussa. Kuvasin illalla myös Espoon kirkkoa, jonka ainutlaatuisuutta Markku Hakuri ensimmäisessä tapaamisessa hehkutti, kehuen maasta taivaaseen sisäseinien keskiaikaisia kuvia. Minä otin kylläkin kuvia ulkoseinästä, sillä ajattelin käyttää omassa työssäni isoja luonnonkiviä, kuin Raili ja Reima Pietilä Dipolissa.

En osaa oikein seurata ympäristötaiteen trendejä, joissa tällä hetkellä on suuntaus vähemmän mahtipontisiin teoksiin. Suurikokoiset teokset, joihin nämä ensimmäiset teosideani viittaavat, kuuluvat ehkä enemmän kuvanveiston tai arkkitehtuurin puolelle. Nämä kuvat ovat kuitenkin vain ensimmäisiä ideoita ja ne kertovat lähinnä muoto- ja materiaali-ideoista, ei niinkään teokseni koosta. Haluaisin ottaa näistä suurista teoksista jotain olennaista muotoa, jota sitten käytän hienovaraisemmin.

Itävaltaan

Huomenna torstaina on herättävä aikaisin. Olen lähdössä katsastamaan Ars Electronica -festivaalin Itävallassa Linzissä. Tänään oli Hesarissa aika iso juttu Media Labin esiintymisestä kyseisessä tapahtumassa. Minulla ei ole mitään projektia esillä, vaan menen pelkästään katsojaksi. Kirjoitan kommentteja Linzistä päivittäin.

Taiteiden yössä

Torstaina kävimme Taiteiden yössä. Seuraavana päivänä väsytti, sillä menin myöhään nukkumaan ja kolmen aikaan yöllä heräsin. Olin tavannut vanhan tutun, ja tämä tapaaminen piti minua valveilla.

Kävimme katsomassa Universum-teattereiden avointa näytössarjaa Betania-talolla ja Venus-teatterin perustaja, ohjaaja ja näyttelijä Marja Silde jutteli kanssani pitkän tovin. Minulla on Silden kanssa yhteistä taustaa harrastajateatterista kahdeksankymmentäluvun alusta mutta sen lisäksi muutakin. Marja eli Malla seurusteli aikoinaan usean vuoden ajan parhaan ystäväni kanssa.

Mallan kanssa keskusteltua tulivat vanhat ajat taas mieleen. Taiteen tekemistä, teatteria, esiintymistä. Kumma kyllä, viime viikot ovat muutenkin olleet entisen taitelijaelämän mieleenpalauttamista. Myös Amorph-festivaalien performanssiesitykset herättivät mukavia muistoja. Ehkä taiteen tekeminen on ollut tapetilla siitä lähtien, kun ymmärsin olevani taas vapaa valitsemaan tekemiseni. Miksi en alkaisi esiintyä, jos kerran haluan ja minulla on siihen taitojakin? On turhaa kieltää tätä puolta itsessäni, kun se ainakin ennen oli kovin tärkeä. Toinen kysymys tietysti on se, millaista tuo esiintyminen nykyään voisi olla. En ole enää parikymppinen ja turhat kuvitelmat tähteydestä ovat kadonneet.

Hellettä

LÄMMINTÄ PIISAA. NIIN pitääkin. Heinäkuu on eri asia kuin helmikuu. Sen tietää jo siitäkin, että vielä illalla seitsemän aikaan paistaa aurinko kuumasti. Tätä emme olisi osanneet kuvitellakaan tammikuussa.

Helsinkiin on saatu uusi taideteos. Päivittäisen kulkureittini varrelle Kampin aukiolle on ilmestynyt vesiallas. Se on lähes sata metriä pitkä ja vain parikymmentä senttiä leveä. Allas koostuu oikeastaan kolmesta osasta, joiden välillä vesi virtaa, käyden välillä katutason alapuolella. Altaan alkupäässä on nokka, josta vesi lorisee ensimmäiseen altaaseen. Kuljettuaan sadan metrin matkan se päätyy entisen linja-autoaseman päässä kadussa olevaan poistoaltaaseen. Teos on mittasuhteiltaan suuri, mutta se on sijoitettu huomaamattomasti uuden aukion laidalle.Ehkä se on kuitenkin tarkoitettu vain suihkulähteeksi eikä taideteokseksi. Mutta erikoinen muoto ja huolellisesti suunnitellut suuttimet ja altaat viittaavat taidekontekstiin. Altaan materiaali on valmiiksi ruostunutta rautaa, joka värjää vedenkin ruskeaksi.