Eilen kirjoitin ulkona, työhuoneen pihalla, illalla vielä kymmenen jälkeen. Sytytin kynttilöitä puutarhapöydälle, kytkin nettitikun koneesseen ja nautin työn tekemisestä ja kesäillasta.
Väitöskirjan aihe innoittaa edelleen, vaikka olen ollut saman aiheen parissa jo vaikka kuinka kauan. Toissapäiväinen kymmenen sivun teksti kävi läpi elektronimusiikin soitinten historiaa. Tämä aihe puuttui vielä kokonaan tutkimuksestani.
Löytyikin aivan mahtavia keksintöjä, parhaana ehkä Telharmonium, tasan sadan vuoden takaa. Soitin painoi 200 tonnia ja se sisälsi satoja pyöriviä kiekkoja, jotka tuottivat sähkövärähtelyä. Keksijällä, Thaddeus Cahillilla, oli kaupalliset suunnitelmat tehdä soittimesta jonkinlainen puhelinlinjoja pitkin toimiva musiikinjakelusysteemi. Hän myi tilauksia hotelleille, ravintoloille ja toimistoihin. New Yorkissa, vastapäätä Metropolitanin oopperataloa, oli talo, jonka kellarissa mahtava systeemi pyöri ja katutasossa oli pienempikokoinen koskettimisto-osa. Kun vahvistimia ja kaiuttimia ei vielä ollut keksitty, kuului soitto puhelinluurista.
Tässä kuvassa Cahillin Telharmonium-soittimen koskettimisto vuodelta 1897, varsinainen voimalaitosta muistuttava koneisto sijaitsee kellarissa.
